perjantai 18. joulukuuta 2015

Miltä päivä päiväkodissa näyttää?

Tämä julkaisu tulee vähän huonoon aikaan, tai olisi pitänyt tehdä tästä aiheesta aiemmin, eikä nyt vasta kun työssäoppmiseni on jo suoritettu. Mutta parempi myöhässä kun ei koskaan. 
Elikkä miltä päivä päiväkodissa näyttää?

Keittäjämme avaa päiväkodin klo. 7 ja ensimmäiset lapset tulee noin. 7.15 paikkeilla, jolloin  he saavat aamupalaa. Kello 8 kaikki lapset jotka ovat tulleet aikaisin siirtyvät ulos. 
Useimmat lapset tulevat kuitenkin 8.30-9 aikoihin joten, päiväkotiin tullessa lapset jätetään ulos. Päivä alkaa siis melkein kaikille lapsille ulkona, ja sieltä sitten myöhemmin siirtyvät sisälle tai menevät retkelle, riippuen missä ryhmässä lapsi on. Mutta me ryhmä 1, jossa kaikista nuorimmat lapset ovat, niin me menemme sisälle riippuen päivästä n. klo. 9.30-10:30 paikkeilla.
Maanantait ja perjantait aika samalta, koska silloin kaikki päiväkodin lapsiryhmät ovat ulkona samaan aikaan ja meillä kaikilla on ns. yhteistyötä, jolloin pihalla pidetään erilaisia aktiviteettejä, esim. maalausta, tanssia, rakentelua jne. 
Tiistai, keskiviikko ja torstai ovat taas rakeenteeltaan aika samanlaiset (puhun nyt omasta ryhmästäni). Lapset aloittavat ulkona ja noin puoli kymmeneltä 2/3 lapsista menevät sisälle ja 1/3 jäävät ulos. Sisällä lapset saavat valita kahdesta aktiviteetistä, esim. vesileikin ja maalamisen väliltä. Tietenkin kun lapset olivat omasta mielestään valmiita, niin saavat sitten siirtyä leikkimään omiaan. Lapset jotka ovat jäänneet ulos saavat leikkiä omiaan tai jos on kylmä niin järjestetään esim. tanssia.
Noin klo. 11 kaikki lapset siirtyvät lepohuoneeseen, jossa saavat kurkkua ja sit lauletaan. Samalla kun kaikki lapset ja hoitajat ovat lepohuoneessa, yhdellä hoitajalla on aikaa pistää ruokasali valmiiksi, eli kattaa pöydät ja laittaa ruuat esille yms. Heti kun ruokasali on valmis siirrymme sinne syömään, jolloin yksi hoitaja jää lepohuoneeseen ja laittaa patjat, lasten tyynyt, peitot, tutit, unilelut paikoilleen. Ruokailun jälkeen lapset menevät käsienpesun ja vaatteiden vaihdon kautta nukkumaan. Lepohuoneessa on 2 hoitajaa lasten kanssa, mutta hetken jälkeen kun osa lapsista on nukahtanut ja on suhteellisen rauhallista, toinen hoitajista menee tauolle ja toinen jää vahtimaan lapsia. Kolmas hoitaja on tällä välin siivonut ruokasalin ja vienyt roskat ulos. Pikkuhiljaa lapset sitten heräilevät tai tulevat herätetyksi jos on jokin tietty määrä kun saavat nukkua, ja kello 14 syödään välipala. Välipalan jälkeen tai aikana, ensimmäisiä lapsia tullaan myös jo hakemaan. Välipalan jälkeen lapsilla on vapaata leikkiaikaa. Ja viimeistään 16.15 kaikkien lasten kuuluu olla ulkona, koska silloin alkaa taas yhteistyö muiden ryhmien kanssa. Päiväkoti menee kiinni 17 ellei ole tarvetta pidempään. 

Päivän aikana on myös tietenkin tapahtunut vaippojen vaihtoa, ja muita pikku juttuja, joita en ole maininnut, sillä silloin tästä tekstitstä tulisi vielä sekavampi, kuin mitä se nyt jo on . Mutta tosta saatte toivottavasti jonkinlaisen kuvan miltä päivä päiväkodissa näyttää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti