tiistai 3. marraskuuta 2015

Ensimmäinen työpäivä

Tämä postaus tulee päivän myöhässä, sillä olin niin väsynyt ensimmäisen työpäivän jälkeen, että kirjoittaessani tätä nukahdin kesken ja heräsin myöhemmin aamuyöllä, jolloin päätin silloin että postaan tämän vasta seuraavana päivänä. Mutta tässä tulee nyt ensimmäisestä päivästäni:

Aloitin eilen klo. 9. niin kuin aikaisemmassa postauksessa mainitsin.
Jännitin hieman ensimmäistä päivää, mutta se sujui ongelmitta ja sain rauhassa tutustua lapsiin, tiloihin, päiväkotirytmiin jne. Lapset olivat ihania, ja he olivat hyvin innoissaan tulostani, niin kuin minä myös heidän näkemästään. Myös henkilökunta ottivat minut avoimin sylin vastaan.
Saapuessani päiväkotiin lapset olivat jo ulkona leikkimässä. Siellä me sitten mm. lei
kittiin, tanssittiin ja maalailtiin koko aamupäivän, jonka jälkeen siirryttiin sisä-tiloihin syömään lounasta, jonka jälkeen mentiin päiväunille.
Yllätyin siitä, kuinka pieni lasten päiväuni-huone oli, lapset melkein nukkuvat päällekkäin. Yllätyin myös siitä, että pienet 1-2 vuotiaat lapsukaiset löivät vasaralla nauloja puunrunkoon, sekä sahalla sahasivat puuta En olisi ikinä uskonut näkeväni jotain vastaavaa, tuntuu siltä kun he vasta ovat oppineet kävelemään.
Huomenna on uusi päivä ja odotan innolla mitä se tuo tullessaan.








"Toivotamme Michellen tervetulleeksi..."

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ruotsissa ollaan

Olen saapunut Tukholmaan hyvillä mielin, vaikka laivamatka tuntuikin pitkältä matkustellessani yksin. Huomenna klo. 9 minua odottaa 15kpl. 1-2 vuotiaita ihania lapsia, joiden kanssa tulen viettämään seuraavat 7 viikkoa.
Majoituksestani sen verran, että asun tuttavani kaverin luona Vasastanissa, josta on Tukholman keskustaan noin 2km, sekä päiväkoti jossa tulen suorittamaan työssäoppimisjaksoni on noin 15-minuutin kävelymatka, olen siis hyvin tyytyväinen majoituksen sijaintiin.

Nyt nukkumaan, jotta huomenna herään mahdollisimman pirteänä ja iloisena, ja saan annettua hyvän ensivaikutelman itsestäni päiväkodin lapsille, henkilökunalle sekä huoltajille.